maanantai, 7. marraskuu 2011

Katotaan nyt sitten.....

 
Tämä on hyvin pelottavaa, puhelin kirjaimellisesti soi kun luin viimeisen sanan tästä tekstistä!!!!!!!!! Haluan että tekin kokeilette - mitä haittaa siitä olisi? Toivottavasti toimii! Oletan että puhelin soi heti kun olet tehnyt tämän. Lue vain pikku tarinat ja sitten keksi toive samalla kun rullaat alas. Siellä on viesti - sitten toivo.... Tässä viestissä ei ole liitteitä.
Tarinat:
Olen 13 ja t...............oi...voin että isäni pääsee pian sairaalasta koska hänen
jalkansa murtui. Kello oli 2:53 illalla silloin kun toivoin.
Mutta 3:07 illalla(14 minuuttia myöhemmin) ovikello soi, ja siellä isäni oli, tavaroidensa kanssa!
Olen Katja, 20 vuotta. Minulla on hankaluuksia työni kanssa. Voi olla että joudun sanomaan itseni irti. Tein yksinkertaisen toiveenitselleni että pomoni saisi potkut. Se oli kello 1:35 ja 2:55 kun sain tietää että hän oli jo heitetty firmasta ja uusi pomo tilalla. Usko minua.. tämä oikeasti toimii!
Olen Anna ja olen 45-vuotias. Olen aina ollut sinkku ja olen toivonut pitkää ja rakkauden täyteistä suhdetta. Kun olin päiväunilla (ja kun sain tämän mailin) toivoin että joku laatuhenkilö voisi viimeinkin tulla elämääni. Se oli kello 9:10 aamulla tiistaina. Kello 9:55 postimies saapui toimistooni. Hän oli söötti, kohtelias eikä voinut lopettaa hymyilyään kun näki minut. Hän alkoi vierailemaan yhä useammin (ilman postiakin) ja pyysi minua ulos viikon myöhemmin.
Menimme naimisiin 6 kuukautta myöemmin ja olemme nyt olleen yhdessä 2 vuotta.
Mikä ihmeellinen maili se olikaan! Rullaa vain alas,
mutta samaan aikaan mieti joku toivomus valmiiksi. Toivo vasta sitten kun olet rullannut alas. Minkä ikäinen ikinä oletkaan, on luku minuutteina jolloin toiveesi toteutuu. esim. olet 25-vuotias, joten kestää 25 minuuttia että toiveesti toteutuu. Mutta kuitenkin jos et lisää blogiisi tätä viestiä viiden minuutin kuluessa, paha onni seuraa sinua vuosia! Kokeile!! Toivo.
 
Niin, eihän sitä koskaan tiedä..... ;D 

lauantai, 5. marraskuu 2011

Tylsyyden tappamista...

Ei päässyt poikien kanssa ulkoilemaan ku ne nyt on molemmat nuhaneniä, tein sitten appelsiinituorejuustokakun, kaksi kauraleipää ja mariannepikkuleipiä...

Pyhäinpäivä. Loistava päivä muistella rakkaita jotka eivät enää ole parissamme. Vaari. Esko. Leevi. *huokaus*

Tänään on siis paljon kynttilöitä, rakkaiden poikien seura ja rauhallinen koti-ilta... Joku päivä kun oikein viitsin niin voin laittaa ainakin sen kakun ja pikkuleipien reseptit, leivälle ei ole mitään reseptiä niin sitä ei voi laittaa.... =D

Nyt hetken rentoutuminen kun pojilla päivälepo. Näkyy! 

torstai, 3. marraskuu 2011

Esittäytymis jakso

Torstai aamu. Päätin ettei kukaan feispuukissa aina jaksa lukea minun "valitusta" ja purkautumista. Täytyy luoda blogi. Kaikki asiat joita tänne kirjoitan on tietysti vähän kärjistettyjä eikä niistä ole kuin yksi mielipide, minun.

Olemme uusioperhe, minä ja esikoiseni -07 ystävänpäivä lapsi. Avopuolisoni ja yhteinen poikamme -10 elonkorjuu lapsi. Puolisollani on firma, ollut kohta kaksi vuotta, autohuolto omalla pihalla sijaitsevassa hallissa. Lisäksi hän otti päivätyön raskaankaluston asentajana. Jotenka päivät poikien kanssa kotona ovat jokseenkin pitkän tuntuisia...

Auto on tällä hetkellä miehellä käytössä työmatkoihin, asumme taajaman ulkopuolella joten ei tule edes käytyä yleensä missään. Pihalla käymme leikkimässä ja hoitamassa pihaa, joka onneksi on iso. Tällä haavaa sekään ei onnistu kun nuoremmalla on korvatulehdus molemmissa korvissa ja flunssa...

Itse olen -85 syntynyt sauhupää. Pinna on pitkä mutta pahuksen heikko. Lapset ovat sen perineet joten meillä keskustellaan asioista usein niin että onneksi asutaan taajaman ulkopuolella. Koulutukselta olen maalari, niitä töitä vaan ei ole tullut kovin paljoa tehtyä kun sain välilevytyrän vähän ennen valmistumista, sitten olikin pitkä sairausloma. Työvoimatoimiston avulla olen tehnyt vaatekauppatyötä ennen esikoistani. Esikoiseni ollessa puolitoista vuotta palasin työelämään huoltoasema/kahviotyöntekijänä. Erottuani esikoisen isästä muutin takaisin kotipaikkakunnalleni jossa menin taas työvoimatoimiston kautta kenneltytöksi tuttavani, ystäväni äidin kenneliin. Se oli unelmatyö! Mutta siitä ei ikävä kyllä saanut kovin suurta palkkaa, yksinhuoltajaäidille se ei riittänyt alkuunkaan. Eroni aikoihin huoltoasema työpaikallani alkoi käydä asiakkaana mies, työkalumyyjä, joka alkoi erottua edukseen massasta. Oli aina mukava ja ystävällinen, välillä -yleensä tietämättään- hauskakin... No senhän tietää kuinka siinä kävi. Ei me esikoisen kanssa kotipaikkakunnallani asuttu kuin kesä. Palasin takaisin ja myös huoltoasemalle töihin.... Muutimme siis esikoiseni kanssa tämän "asiakkaan" luokse. Ja täällä edelleen. Huoltoasemalla kerkesin olla töissä taas vuoden verran kun pisti silmään erittäin houkutteleva työpaikka, moottoripyörävarustemyyjä. Hain ja sain työpaikan. Siellä viihdyin vaikka pomo oli paska ja paikka hiljainen, loistavat työkaverit!! Pomo onneksi oli pääasiassa kaukana mutta aina puhelimitse paikalla. Välillä hän myös kävi haukkumassa meidän kun olimme laiskoja kun ei tullut myyntiä; mille asiakkaille, kysyn vaan! Yllättäen tulin raskaaksi. Tilasin unelmieni auton ja elämä hymyili. Esikoinen on aina vieraillut isänsä luona jokatoinen viikonloppu joten lepohetkiäkin oli. Tästä päästäänkin pikkuhiljaa nykyhetkeen jossa on melkein viisi vuotias poika ja yksivuotias poika haluamassa huomionsa äidiltä joka on liiankin kauan ollut tietokoneen ääressä, joten palailkaamme!! =D